Idean äiti on paljasjalkainen hämeenlinnalainen, juuri 27 vuotta täyttänyt Kati Lahtinen. Kati kirjoittaa tällä hetkellä pro gradu -tutkielmaansa, tavoitteenaan valmistua kauppatieteiden maisteriksi vielä tämän kevään aikana. Hän on ehtinyt haalia kaksi kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa, toisen Tampereen yliopistosta, toisen Edinburghin Napier yliopistosta Skotlannista. Kati tavoittelee tuplatutkintoa myös maisterivaiheestaan. Kölnissä, Saksassa vietetty edellinen lukuvuosi lupailee omaa maisterintutkintoa Helsingin Aalto yliopistossa paraikaa suoritettavan rinnalle. Kati on opiskelujensa ohella kerryttänyt työkokemusta muun muassa vakuutusalalta. Vapaa-aikansa Kati viettää mieluiten hevostallilla, lenkkipolulla tai hyppyrimäkitornin kehitystä visioiden.
Allekirjoittanut on niin ikään paljasjalkainen hämeenlinnalainen, kesällä 27 vuotta täyttävä Satu Oksanen. Työnteon ohessa koitan minäkin saada oman graduni valmiiksi ja valmistua kevään aikana maisteriksi. Toisin kuin Kati, valmistun Turun yliopistosta ja edustan yliopiston humanististä haaraa. Olen lukenut pääaineenani kulttuuriperinnön tutkimusta, sivuaineina kulttuurimatkailua, museologiaa sekä kulttuurituotannon suunnittelua. Myös minä olen viettänyt osan opiskeluajasta ulkomailla. Ensin vaihto-opiskelijana Unkarin Szegedissä ja sitten työharjoittelussa Budapestissä. Vapaa-aikaani vietän mieluusti melko samalla tavalla kuin Kati - hummaillen, luonnossa liikkuen ja erinäisistä projekteista innostuen.
Tässä projektissa omat vahvuusalueemme yhdistyvät. Katin kokemus kaupallisesta maailmasta yhdistettynä omaan tietämykseeni esimerkiksi rakennussuojelullisista asioista tekee tiimistämme toimivan ja aikaansaavan.
Yhteisten projektien ja hevosharrastuksen lisäksi meitä Katin kanssa yhdistää samanlaiset elämänarvot ja tavoitteet. Olemme tunteneet jo alle kouluikäisistä saakka. Vanhempamme yrittivät tehdä meistä leikkikaveruksia, siinä kuitenkaan onnistumatta. Katin villit ja poikamaiset leikit eivät osuneet yksiin omien nukkeleikkieni kanssa. Ystävät meistä viimein tuli, kun ajauduimme luokkatovereiksi ala-asteen kuudennella luokalla.
Me molemmat olemme muualla opiskeltuamme muuttaneet takaisin Hämeenlinnaan. Perheen lisäksi hevosharrastus on yksi iso asia, joka meidät saa viihtymään synnyinseudulla. Meidän molempien mielestä Hämeenlinna on mukavan kokoinen asuinpaikka, joka on hyvien yhteyksien ja etäisyyksien päässä suuremmista kaupungeista. Molempien ystäväpiiri kun on levittäytynyt ympäri eteläistä Suomea. Matkailu on yksi meidän molempien intohimoista ja Hämeenlinnasta on helppo lähteä maailmanvalloitusretkille. Mutta mikä tärkeintä - Hämeenlinnaan on aina mukava palata takaisin!
Jotta Hämeenlinnasta saataisiin entistä vetovoimaisempi paikka uusille asukkaille ja viihtyisämpi nykyisille, on aluetta kehitettävä monessa mielessä. Näemme hyppyrimäkiprojektin hämeenlinnalaisia yhdistävänä asiana, sillä jokainen hämeenlinnalainen varmasti tietää tuon hylätyn tornin Ahvenistolla. Tavoitteenamme on innostaa hämeenlinnalaisia yrittäjiä ja yksityishenkilöitä pelastuspuuhiin yhteisen hyvän nimissä. Onnistuessamme viemään projektin läpi saisivat lähialueen asukkaat uuden upean kahvilan, parhailla mahdollisilla maisemilla. Hanke toisi myös Hämeenlinnaan yhden erikoisuuden lisää - syyn ohiajaville autoilijoille pysähtyä kaupunkimme kohdalla.
Alkuvuoden aikana olemme saaneet taas monta uutta ideaa ja innostunutta ihmistä mukaan projektiin. Mieltäni lämmitti erityisesti kulttuurimatkailun oppiaineen opettajani, filosofian tohtori Katriina Petrisalon vinkit ja kannustavat kommentit hankkeestamme. Hän huomautti, että lähimatkailu on tällä hetkellä kasvavin matkailun muoto länsimaissa ja hänen mielestään näköalakahvilatoiminta soveltuu hyvin juuri lähimatkailukäyttöön.
Työmme yhteistyökumppanien hankkimiseksi jatkuu pienen tauon jälkeen entistä innokkaampana. Meneillään on neuvotteluja muutamankin eri tahon kanssa. Ehkä niistä lisää jo seuraavassa postauksessa...! Pysykää mukana!
Pelastusmieltä ja uusia ideoita alkaneeseen vuoteen!
