Ota yhteyttä!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Back to the 60's!

Hyppyrimäen kohtalo vaikuttaa paraikaa olevan paikkakuntalaisten huulilla. Liekö projektillamme siihen vaikutusta, mutta ainakin Hämeen Sanomien mielipidepalstalla hyppyrimäen kohtalo puhututtaa. Myös paikallinen media on huomannut aiheen ajankohtaisuuden. Viime sunnuntain Hämeen Sanomista oli jälleen luettavissa allekirjoittaneen ajatuksia.

Hämeen Sanomat 3.3.2013
Pian alkaa olla aika kääriä hihat ja ryhtyä konkreettisiin pelastuspuuhiin. Ensimmäinen askel on tietysti varainhankinta, sillä vaikka torni tuskin tarvitsee perustavanlaatuista remonttia, on sen eteen tehtävä paljon töitä, jotta se olisi yleisölle turvallinen. Ja tämähän toki maksaa rahaa. Puhumattakaan uusista rakenteista, joita tornin läheisyyteen mahdollisesti nousee. Oheisessa lehtijutussa mainitut mainospaikat on vain yksi ideoistamme, joita edelleen kehittelemme. Lähitulevaisuuden asia voisi sen sijaan olla kaikelle kansalle avoin tempaus, jolla saisimme varainkeruun näyttävästi käyntiin! Mitäpä tuumaisitte sellaisesta?

Olemme saaneet lisää yhteydenottoja sähköpostiimme. Niiden kaikkien sisältö on ollut erittäin kannustava. Lämmittää mieltä, kun huomaa, että meitä mäki-intoilijoita on muitakin! Erityisen ilahtuneita olimme sähköpostiviestistä, jossa eräs hämeenlinnalainen kertoo isoisänsä olleen hyppyrimäen rakennusvaiheen vastaavana mestarina. Isoisä oli todennut, että mäki edusti aikanaan suomalaisen betonirakentamisen huippua. Hän oli kuvannut kaitafilmille tornin rakennuspuuhia sekä harjakaisia. Uskomatonta mutta totta, nämä filmit on meihin yhteyttä ottanut henkilö laittanut nettiin ja nyt meillä on mahdollisuus palata tornin rakennusvuosiin! Aikamatkalle videoklippiä klikkaamalla, olkaa hyvät!



Video herättää jälleen pohtimaan, miksi tuhota jotain noin taidolla ja vaivalla rakennettua? Raapusta meille mielipiteesi projektin omaan osoitteeseen hyppyrimaki @gmail.com. Ja jos mieleesi juolahtaa jokin huippujuttu kunnostustöiden tai varainkeruun suhteen, olemme pelkkänä korvana!

Näissä nostalgisissa tunnelmissa toivotamme virkistävää viikonloppua!