Betoni on osin rapautunut...
...mutta eniten säälle alttiit osatkaan eivät ole menettäneet suoria kulmiaan.
Vesi valuu tornin seiniä pitkin...
...mutta teräs on tullut esiin vain paikoin.
Hyppyritornin hyvästä kunnosta vakuuttuivat myös paikalla olleet Hämeen Ammattikorkeakoulun rakennustekniikan koulutusohjelman edustajat. Heidän kanssaan sovimme, että tornille toteutettaisiin vielä kevään aikana tarkempi kuntotutkimus laboratoriokokein osana Hamkissa järjestettävää opintokokonaisuutta. Kuten jo edellisestä blogitekstistä kävi ilmi, meiltä puuttuu nosturi näytteiden ottamiseen. Se ei kuitenkaan muodostune ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi, sillä meillä on tiedossa yksi mahdollinen ratkaisu. Siitä myöhemmin lisää.
Tässä yhteydessä haluamme erikseen kiittää Ahveniston moottoriradan toiminnasta vastaavaa ratayrittäjää Pertti Kurki-Suoniota, joka on auttanut meitä projektissamme eteenpäin. Häneltä olemme saaneet paljon uusia ideoita, tukea ja kannustusta sekä kullanarvoista tietoa alueen toiminnasta. Kiitos Kurki-Suonion, kahvilakonsepti on saanut uuden, upeamman muodon, mutta siihenkin palaamme tuonnempana.
On ollut upeaa huomata, miten monia muita ihmisiä projektimme on jo tähän mennessä innostanut. Jos sinulla on idea, josta projektillemme voisi olla hyötyä, älä epäröi ottaa meihin yhteyttä. Blogin yläosasta löydät sähköpostiosoitteemme. Olemme kiitollisia kaikesta avusta!
Torni talviasussa:
Kuvat: Satu Oksanen
Ei muuta kun onnea yritykseen. Olin vielä hetki sitten hyppyrimäen purkamisen kannalla. En ole enää! Voin vain kuvitella miten huikeaa on katsoa radan kilpailuja tulevasta kahviosta. Toivottavasti onnistuisi hanke. Tämä olisi todennäköisesti maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen paikka. Missään muulla moottoriradalla ei olisi tämmöistä kahvilaa.
VastaaPoistaKiitos Petri! Mukava kuulla, että projektimme onnistuu muuttamaan mielipiteitä. Itsekin näemme hyppyritornin uniikkina, säilyttämisen ja ennen kaikkea kehittämisen arvoisena paikkana. Tervetuloa kahvikupposelle ja kisoja katsomaan, kunhan kahvila valmistuu!
PoistaLöysin tämän kyseisen blogin vasta äsken ja olen erittäin myönteisesti yllättynyt siitä että hyppyritornin kohtaloksi on muitakin vaihtoehtoja kuin maan tasalle räjäyttäminen.
VastaaPoistaMuutama vuosi sitten pääsin sattumalta käymään hyppyritornissa ja ihastuin rakennelmaan ensisilmäyksellä; Ajattelin silloin että olisi hienoa jos joku innostuisi ja perustaisi näköalakahvilan torniin; Ideanne ei siis voi olla huono koska sitä on ajatellut joku muukin...
Vaikken auto-urheilu ihminen olekkaan, niin voin sanoa että ahveniston radalle tornin kunnostamisesta ja yleisölle avaamisesta olisi varmasti suuri hyöty.
Hyppyritornin säilyttäminen olisi myös kulttuurihistoriallisesti hieno juttu, koska näinä päivinä iso osa 1960 ja 70-lukujen arkkitehtuurista on purettu tai ainakin purkutuomion alla.